Linda-Riina Paavilainen Ajatuksia ja mielipiteitä ajankohtaisiin asioihin ja ilmiöihin.

Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa leimaa jälkijättöisyys

  • Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa leimaa jälkijättöisyys

Ukrainan kriisin myötä Suomi on vihdoin herännyt päiväuniltaan huomaamaan ettei sotilaallista uhkaa Idän suunnalta voi pitää enää täysin mahdottomana. Loppua kriisille ei ihan heti olekaan näkyvissä kun pakotekierre EU:n ja Venäjän välillä vain voimistuu. Suomen tulee varautua kaikkiin näkyvissä oleviin uhkiin parhaalla mahdollisella tavalla, ja mielestäni Nato-jäsenyys antaisikin parhaimmat puitteet sekä turvatakuut Suomelle.

Mitä konkreettista hyötyä jäsenyydestä Suomelle sitten olisi? Ensinnäkin se parantaisi Suomen turvallisuutta, mutta myös puolustuskykymme paranisi huimasti. Lisäksi Suomen on hyvä olla ja jatkaa mukana oloaan Läntisissä järjestöissä, jotka jakavat saman arvopohjan.

Tietysti kannatan hyviä diblomaatisuhteita Venäjän kanssa, eikä Nato-jäsenyys olisikaan este hyville Idän suhteille.

Hyvänä esimerkkinä tästä on Viro, joka liittyi Pohjois-Atlantin liittoon vuonna 2004. Saanen huomauttaa, että vielä ei yksikään maa ole hyökännyt Nato-maahan, ehkäpä juurikin viidennen artiklan takia, joka määrittää jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita jäsenvaltioita. Aseellinen hyökkäys yhtä jäsenvaltiota vastaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. Lisäksi muut jäsenmaat ovat velvoitettuja auttamaan sotilaallisesti hyökkäyksen kohteena ollutta maata. Jäsenyys siis loisi jo sinänsä sellaisen pelotteen joka pistäisi minkä tahansa maan meittimään kahteen kertaan hyökkäämistä. USA:n ydinaseet ovat tänäkin päivänä oikein oiva pelote.

Toinen painava syy miksi näen jäsenyyden kannattavaksi, on se tosiasia, ettei Suomen puolustusvoimat selviäisi yksinään koko Suomen puolustamisesta. Tästä ovat pitäneet huolen jatkuvat säästötoimet sekä varuskuntien lakkauttamiset. Mainittakoon nyt vaikka Keuruun pioneerirykmentin sekä Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamiset.

Suomi myös säästäisi poulustusmenoissa. Vaikka tällä en tarkoita, etteikö Suomen pitäisi myös panostaa omaan henkilökohtaiseen puolustukseensa, tottakai pitää, koska toimivat puolustusvoimat ovat maan puolustuksen A ja O. Kannatankin puolustusmäärärahojen korotusta, niinkuin MTS:n tutkimuksen mukaan myös joka kolmas muukin suomalaisista.

 

EU ei ole puolustusliitto

Lisäksi tahdon huomauttaa, että EU ei ole mikään puolustusliitto eikä voi tällä hetkellä konfliktitilanteessa sotilaallisesti auttaa, Suomeakaan, mikäli mahdollinen uhka tänne kohdistuisi. Myöskään pelkkä Nato-optio, tai yhteistyö ei anna turvatakuita jos tositilanne tulisi. Tähän käy pelkästään Nato-jäsenyys, jota Suomi ei tällä hetkellä ole. Pelkäämpä, että jos rauhan aikana hallitus ei saa aikaiseksi päätöksiä jäsenyydestä, silloin kun sitä todella tarvittaisiin (yleensä kriisin aikana) sitä on enää turha havitella. Näimmehän miten Georgian kävi vuonna 2008, jolloin sillä oli jo jäsenhakemus Nato:n pöydällä, mutta ajoitus oli liian myöhään ja lopputulos oli mikä oli. Suomi on ollut monessa asiassa edelläkävijänä, ja toivoisinkin päättäjiltä hieman kauaskantoisempaa puolustuspoliittista päätöksentekoa. Toki kannatan jäsenyydestä kansanäänestystä, jolloin päätös olisi demokraattinen.

Mitä Venäjään tulee, voimme todellakin huomata muutoksia sen ideologiassa sekä käyttäytymisessä uhittelevampaan suuntaan. Viimeaikaisina toimina mainittakoon Suomen sekä Ruotsin toistuvat ilmatilaloukkaukset, jopa ydinkärjellä varusteltuna Ruotsin ilmatilassa. Myöskin Venäjän poliittisen johdon viimeaikaiset lausunnot Suomen vierailuilla saavat käsikarvat vähintäänkin nousemaan. Itäinen naapurimme ei edes ole piitannut kansainvälisestä oikeudesta miehittäessään suvereenin valtion osan ja liittäessään sen itseensä, kuten näimmekin Krimin tapauksessa.

Onkin naivia ajatella ettei Idästä ole pienelle Suomelle minkäännäköistä uhkaa näkyvissä. Putin lähti puolustamaan venäjänkielisten oikeuksia Ukrainassa, miksei se voisi saada päähänsä tulla Suomeen puolustamaan venäjänkielisiä? Putinin neuvonantajiin kuuluva valtiotieteilijä Sergei Markov onkin jo varoittanut muun muassa Suomea ja Ruotsia venäläisvihamielisyydestä ja "russofobiasta". Suoraan lainatakseni Markovia Svenska Dagbladetin haastattelusta: ” Viisi, kuusi maata Euroopassa ovat listan kärjessä, kun puhutaan venäläisvastaisuudesta. Näitä ovat Ruotsi, Puola, Baltian maat ja Suomi.” Asioita ei paranna myöskään Andrei Illarionov viimeaikaiset lausunnot. (Vladimir Putinin entinen neuvonantaja) ”Jos Putinia ei pysäytetä Ukrainaan, hän haluaa liittää Venäjään myös Suomen ja Baltian.” Hänen mukaansa Putin haluaa Venäjälle historialliset ,tsaarinaikaiset rajat. Illarionov myös muistuttaa että Putin on useasti sanonut bolshevikkien tekevän ison virheen antaessaan Suomelle itsenäisyyden.

Jos joku nyt vielä pelkää Nato-mörköä, niin huomauttaisin ettei asiassa sinänsä ole mitään kovin uutta auringon alla. Suomihan on tehnyt Naton kanssa yhteistyötä jo vuosikymmeniä. Rauhankumppanuusohjelmassakin se on ollut jo vuodesta 1994. Suomi on siis jo karvansa näyttänyt mitä arvoja se kannattaa. Turvallisuuspolitiikan ja kriisinhllinnan yksikkö myös toteaa että: ” Suomen kannalta on tärkeää, että Suomella on jatkossakin mahdollisuus tiiviiseen dialogiin sekä yhteistyön edelleen kehitämiseen Naton kanssa.” Ja he ovat sentään alansa ammattilaisia tietäen mistä puhuvat.

Ketään ei varmastikaan yllätä että kannatan myöskin Pohjoismaista sekä Euroopan keskeistä puolustusyhteistyötä, mutta on silti hyvä muistaa, että 28:sta jäsenmaasta 22 on jo NATO:n jäseniä, myöskin kolme viidestä Pohjoismaasta. Joten Läntisen arvoyhteisön pohjalta on jo olemassa yhteiselle puolustukselle viitekehys, joten miksi pitäisi kehittää pyörä uudelleen ja keksiä jotain muuta kun yhteinen puolustusjärjestö on jo olemassa? Heitänkin nyt palloa eri puolueiden suuntaan, erityisesti KD:n, jonka tulisi mielestäni tarkastella uudestaan nykyisten tapahtumien valossa virallista kantaansa NATO:n jäsenyydestä. Suomen on otettava huomioon sen geopoliittiset realiteetit.

 

Suomen armeijako uskottavuuskriisissä?

Edelleen vastaus kysymykseen, miksi Suomen tulisi liittyä Natoon, luin mielenkiintoinen artikkeli Euroopan sotahistorian dosentilta Markku Salomaalta Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiöstä. Salomaa kirjoittaa mm. seuraavaa: ”Suomen armeija on heikompi kuin ennen talvisotaa, ja onkin ajautumassa supistusten takia uskottavuuskriisiin,” (Artikkeli vuodelta 2010) Esimerkiksi hän antaa mm. viisisataa kilometriä pitkän Pohjanmaan, joka jo muodostaa käytännössä sotilaallisen tyhjiön, missä rauhanajan sotilaallinen voima perustuu pelkästään vapaaehtoisiin maakuntajoukkoihin.

Hän jatkaa: ”Vaikka Suomi on vauraampi kuin koskaan, emme saisi enää kokoon edes talvisodan kenttäarmeijaa. Viimevuonna esitelty Suomen turvallisuus-ja puolustuspoliittinen selonteko ei vastaa, mitkä osat Suomea jätetään puolustamatta, vaan puhuu ”Suomen puolustamisen kannalta keskeisistä toiminta-aluista.” Se tarkoittaa pääkaupunkiseutua. Salonen jatkaa että vuoden 2009 turvallisuus-ja puolustuspoliittinen selonteko on kahta aikaisempaa sekavampi, eikä tuo selvyyttä puolustuksen perusratkaisuun tai sen rahoitukseen. Hän jatkaa, että vuoden 1939 hallitusta ja nykyhallitusta yhdistää käsitys säästöjen ensisijaisuudesta, luottamus kansainväliseen lakiin ja usko ulkomaalaiseen apuun.

Puolustusvoimien tehtäväksi nähdään vain mahdollisen hyökkääjän viivyttäminen ja Etelä-Suomen asutuskeskusten suojaaminen niin pitkään, että ulkomainen apu ehtisi perille. Sen paremmin vuonna 1939 kuin 2014 ei ole tehty selväksi, mistä Suomi saisi ulkomaista apua sekä missä ja miten sillä ratkaistaisiin mahdollinen taistelujen kulku ja koko sota. Hallituksen selonteosta ei selviä se tosiasia, että niin pitkään kuin sopimuksia turvatakuista ei ole paperilla,ei apua tule. Suomen realiteetti on, että Euroopan Unioni ei pysty koskaan tekemään päätöksiä sodankäynnistä. Unioniin ei voi luottaa, koska se ei ole sotilasliitto eikä sillä ole joukkoja. (EU:n 13 taisteluosastoa ja alle 20 000 sotilasta ovat vain kriisinhallinnan välineistöä.)

EU ei ole pystynyt hoitamaan yhtäkään operaatiota ilman Natoa. Turvatakuita puolestaan ei hiljaisella lähentymisellä ja pienten sopimusten politiikalla saa, ne tulevat vain julkisella liittymisellä puolustusliittoon. Ja yhtymällä Atlantin sopimuksen 5.artiklan turvatakuihin ilman varauksia.

Salomaa jatkaa että vielä kylmän sodan aikana Suomen puolustuslaskelma perustui oletukselle, että tarvittavien joukkojen määrän tulisi vastata sitä kenttäarmeijan kokoa, joka oli rintamalla kesän 1944 torjuntataisteluiden aikana eli 528 888:ta sotilasta. Lisäksi koko Pohjois-Suomen puolustus oli jatkosodassa Saksalaissotilaiden vastuulla. Heitä oli siellä ja muualla Suomessa 220 000.

Voimme lukea, että vuoden 2009 alusta lukien puolustusvoimien sodan ajan kokonaisvahvuus on laskenut 323 800 sotilaaseen. Se on merkinnyt maavoimien vahvuuden leikkaamista 240 000 sotilaaseen, joista operatiivisia yleisjoukkoja on 62 000 sotilasta ja alueellisia joukkoja 178 000 sotilasta. Vuonna 2004 hyväksytyn selonteon mukaan maavoimien vahvuuden pitäisi olla nyt vain 285 000 sotilasta.

Nämäkään leikkaukset eivät riitä, vaan lopputuloksena sodan ajan kokoonpano supistetaan säästösyistä vielä 250 000 sotilaaseen. Maavoimien vahvuus jäisi niin pieneksi, n. 167 000 sotilaaseen, ettei se mitenkään voi riittää koko maan puolustamiseen. Näin puolustus on ajatumassa uskottavuuskriisiin.

 

Upseerit sen tietävät

Upseeriliiton jäsenkyselyn mukaan (2010) Suomen kenraaleista ja eversteistä 74,3% kannattaa NATO-jäsenyyttä. He jos kuka tietävät mikä Suomen oma puolustusvoimien kyky on. Myös sotatieteiden tohtori, kapteeni Jarno Limnéllin mukaan Venäjän hyökkäyskynnys sotilaallisesti liittoutuneeseen Suomeen olisi korkeampi kuin nyky-Suomeen, ja Venäjällä on sekä ”kykyä” että ”tahtoa” hyökätä, kuten jo aiemmin mainittu Georgian sota osoittaa. Tammikuussa 2014 upseereista n. 80% ei uskonut Suomen puolustusmäärärahojen riittävän itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen. Huhtikuun lopulla 79,5% upseereista katsoi Venäjän uhan Suomelle kasvaneen, ja neljä viidestä piti Venäjää uhkana Suomelle. Myös Mika Aaltola Ulkopoliittisen Instituutin ohjelmanjohtaja sanoo että ” Venäjän rajavaltiopolitiikka on muuttumassa. Tämä tietenkin uhkaa Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.”

Tahdon myös muistuttaa Venäjän asevarustelusta, esim. uudet Mistral-tukialukset Ranskalta sekä lisääntyvistä sotaharjoituksista aivan rajamme tuntumassa ydinkokeita myöten. Mistral-kaupoista Putin totesi että:” Voin vakuuttaa, että jos Venäjä ostaa jonkin asejärjestelmän, se myös käyttää sitä siellä missä katsoo parhaaksi.” (Venäjä kasvattaa laivastojaan, sukellusveneitä sekä iskuvoimaansa Mustallamerellä juuri vallatulla Krimin niemimaalla, kertoi Mustanmeren laivaston komentaja Aleksandr)

Mitäpä sopasta vielä puuttuu, vaikkapa sotaharjitukset Karjalan kannaksella sekä uusien sotilastukikohtien perustamista Suomen rajan läheisyyteen. Suomen kannattaakin olla nyt skarppina, sillä myös läntisessä naapurimaassamme puolustuspoliittinen keskustelu on käynyt kuumana. Siispä jos Ruotsi aikoo hakea Nato-jäsenyyttä, Suomen olisi hyvä hypätä tähän samaan kelkkaan. Samaa mieltä on myskin Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak. Hän myös huomauttaa, ettei Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista linjaa ole uudistettu tarpeeksi viime vuosien aikana, ja kutsuu sitä jälkijättöiseksi. Jäsenyys todellakin olisi Suomen etujen mukaista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat